.

.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Kirjakuiskaaja

  
Puolukoita! Puolukoita! Puolukoita! "Puolukka päivässä tekee onnelliseksi." Vanha pakistanilainen sananlasku.
Tutkimattomat ovat Irenen ajatukset. Olen viime päivät pohtinut pääni puhki - onneksi minulla on hulppeassa kartanossani huone täynnä irtopäitä kuin kuningattarella Oz-Ihmeiden maailma- elokuvassa, jotta voin vaihtaa pääni kulutettuani edellisen loppuun - erilaisia syitä siihen, miksi tietynlainen kirjailija vetoaa minuun. Miksi juuri Stephen King on minun kirjajumalani? Miksi juuri herra Kingin hellässä huomassa mieleni lepää ja sydämeni veisaa hoosiannaa, vaikka kirjojen sivuilla lappaa ovista ja ikkunoista sisään pahuutta ja ahdistusta, viikatemiehiä, alieneita, kännykahjoja ja muuta hullua porukkaa kuin Big Brotherin talolla konsanaan? Jos tapaisin herra Kingin kahvikupposen ääressä, pitäisinkö hänestä ihmisenä? Surffaisimmeko samalla aaltopituuden harjalla huolimatta siitä, että hän on minua huomattavasti vanhempi? Tulisiko meistä ikuiset ystävät, kirjoittaisinko minä tietoni hänen Ystäväni-kirjaansa? Tai entä miksi juuri Marian Keyesin kirjoitustyyli puree minuun kuin yöpakkanen taksijonossa värjöttelevän kinttuihin?

  Kultaisena lankana ajatuksieni loputtomasta suosta nousee kertojan ääni. Tuo lanka väpättää edessäni kuin hento nuora, jolla kertoja tasapainoilee, toisinaan pudoten, toisinaan liikkuen vahvasti eteenpäin horjumatta kertaakaan. (Epäilen, että herra King on jollain keinolla sementoinut itsensä tuohon kuvitteelliseen nuoraan.) Neiti Etsivämäiset kykyni ovat saattaneet minut tähän vaikuttavaan päätelmään. Siinä se on, ratkaiseva tekijä, The Fifth Element. Minun täytyy kuulla kirjoittajan ääni. Minun täytyy melkein kuulla se korvissani, vaimeina kuiskauksina ikään kuin kirjailijan näkymätön, elävä miniatyyrihahmo istuisi olkapäälläni veivaamassa tarinaa sivulta toiselle kuin vanhan auton käynnistyskampea. Kun kuulen tämän äänen selkeästi - valkotakkiset ovat jo luultavasti matkalla Irenen päämajaan - , lukuelämys on huipussaan.

  Mutta mitä tuo kertojan ääni on minulle? Onko se symboliikkaa, huumoria, metaforia, runollisuutta tai yksinkertaisuutta? Periaatteessa se on minulle tätä kaikkea, mutta näitä ominaisuuksia pitää yhdistää tietty piirre: persoonallisuus. Kirjoittajan oman äänen pitää kuultaa tekstin läpi ikään kuin rivien välissä eläisi täysin erillinen, värikäs maailmansa, kuin trooppisten kalojen salainen yhdyskunta. Lähes kuka tahansa osaa kirjoittaa, ja sitä kautta jokaisella on jonkinlainen kertojan ääni; tämän johdosta maailma on täynnä miljardeja tekstejä. Kysymys onkin siitä, mitkä noista teksteistä erottuvat edukseen. Minä olen sitä mieltä, että todellisen kirjoittajan tunnistaa miltei minkälaisesta tekstistä tahansa. Voin vain kuvitella, minkälaisia kauppalistoja maestro King kirjoittaa. Hänellä menee varmasti tuntikausia kauppareissulla, kun ostoslista muistuttaa pientä romaania. "Mehukkaan punaisia, pyöreitä luonnon ihmeitä, jotka sadonkorjuu on lähettänyt vaellukselle tuntemattomaan, pelokkaita, punaisia luonnon pesäpalloja, joita ahnaat räpyläkädet kurkottavat." Ja tämä on vasta esipuhe omenan kuvailemisessa.

Ihmeiden aika saattaa olla ohi, mutta rentukoiden ei.


  Kun en kuule kertojan ääntä tarpeeksi tai en lainkaan, kirja jättää minut kylmäksi. Vaikka tekniset yksityiskohdat olisivat kohdallaan kuin tekoripset glamourmallin luomissa, persoonattomuus voi syöstä teoksen piinaavan syvään merkityksettömien ajatusvirtojen kaivokseen. (Mutta se, mikä ei minua hetkauta, voi olla toiselle tärkeä, sillä mielipiteitä on yhtä paljon kuin lampaita Uudessa-Seelannissa. Luultavasti enemmän.) Totta kai hyvä tarina antaa kehyksen, jonka sisäpuolella on helpompi roikkua, vaikka kertojan ääni ei kaikuisi päässä kuin kirkon kello. Mutta minun oli nimenomaan tarkoitus pohtia, että miksi King, miksi Keyes. Summaus on helppoa: hyvä tarina + vahva kertojan ääni = Irenen synapsien stimulointi sanojen muodossa suoritettu onnistuneesti.

  Kuka on sinun lempikirjailijasi ja miksi? Kommenttikenttä on auki - niin kuin aina - , tervetuloa, tulkaa tulkaa, huidon täällä kuin markkinakauppias, hip hip hei!
                   

      

8 kommenttia:

  1. Minun kirjailijani on Stephen King - ei tainnut vastaukseni pahemmin yllättää ;D Jos pitäisi valita kuninkaan lisäksi kuningatar, se voisi olla Stephenie Meyer tai J.K. Rowling.

    (Aargh! En ole robotti, mutta kohta saatan sellaiseksi muuttua, sen verran ovat hankalia nuo sanavahvistukset! Saisiko esittää nöyrän toiveen niiden poistamisesta?)

    VastaaPoista
  2. Villasukka, me ollaan niin samikset! Kiva, että kommentoit, näytti nimittäin siltä, että jos oikein pyytämällä pyytää kommenttia, sitä ei silloin tule! Niinkö se on, että mitä enemmän tyrkyttää (niin kuin markkinakauppias), sitä enemmän ihmiset luikkii karkuun... =D

    Voi elämän kevät, olen itsekin meinannut heittää tietokoneen jorpakkoon noiden sanavahvistusten takia, ja mitä, nekö ovat piinanneet minullekin tulevia kommentteja! Menin heti hakkerisormineni asetuksiin, ja toivottavasti sain ne himskatin sanavahvistukset (siis come on, välillä tuntuu että pitää olla jokin kryptologi, että niiden kanssa pärjää) nyt katoamaan!

    VastaaPoista
  3. Mulla on lukuisa joukko lempparikirjailijoita ja valinta on vaikeaa. Mutta mieskirjailijoista King on kuitenkin se ykkönen (George R.R.Martin tulee kovana kakkosena) ja naiskirjailijoista parhaimmistoa mulle edustaa Ursula K. Le Guin ja Margaret Atwood.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. George R.R.Martinin tiedän, että hän on se Tulen ja jään laulu- kaveri, mutta kirjoja en ole lukenut; TV-sarjasta ensimmäisen kauden olen nähnyt ja en ainakaan vielä ole täysin vakuuttunut...

      Nämä naiskirjailijat ovat vain etäisesti minulle tuttuja; ehkäpä yritän tutustua heidän tuotantoonsa jossain vaiheessa. =D

      Poista
  4. Herra Martin on tosiaan tapetilla just ton Tulen ja Jään laulu-kirjasarjansa ja siitä adaptoidun tv-versionsa kanssa. Hän on lisäksi kirjoittanut paljon novelleja ja pari muuta kirjasarjaa. Lähinnä sci-fiä mutta kauhuakin löytyy. Jos löytyy aikaa ja innostusta, suosittelen kyllä tutustumaan!
    Kannattaa myös tsekata molemmat ladyt, voit yllättyä iloisesti:)

    VastaaPoista
  5. Voi ei, minun kirjamakuni on sitten ihan ääripäätä, nimittäin Keyes on minulle se kaikkein pahin epätoivokirjailija. En ole mitään muuta kirjaa joutunut jättämään kesken vuosikausiin. Tai ei, olen yhden muun, mutta siitäpä en blogannutkaan. Täytyy kai korjata sekin virhe. Ja se muuten oli tuo mainittukin RR. Martinin Valtaistuinpeli.
    Minusta on paha, jos kuuluu kertojan ääni. En voi sille minkään. Sen sijaan minusta kertojan ääntä ei kuulu Keyesillä ja silti hän on mielestäni paha. En tykkää siis nokkelasta ja lavertelevasta kielestä, joka saa minut tuntemaan myötähäpeää kirjailijaa kohtaan. Kingistä en tykkää, sillä minusta hän on liikaa itseään täynnä. Ja muita mömmöjä.
    Lempikirjailijoitani ovat Sirpa Kähkönen, Eeva Joenpelto ja Mika Waltari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuja on monia! Minulle nämä kirjailijat uppoavat varmastikin myös sen vuoksi, että itselläni on hyvin samanlainen (hölmö?!)huumorintaju kuin heillä; joten taidan siis itsekin olla vähän turhan nokkelaa ja lavertelevaa kirjoittajasorttia: minun puolestani ei kuitenkaan tarvitse tuntea myötähäpeää. =D Ja olenkohan kenties itseäni täynnä? Mömmöjä en ainakaan. =D
      Myönnän, ettei taas suomalainen kirjallisuus kauheasti uppoa minuun.

      Poista
  6. Roz: Minä luen hyvin vähän suomalaista kaunokirjallisuutta, en ole oikein saanut siitä otetta. Lasten- ja nuorten kirjat taas yleensä uppoavat minuun kirjailijan kotokielestä ja -maasta riippumatta.
    Joskus minuakin tökkii kertojan ääni, varsinkin jos se on sellainen lörpöttelevä ja kaikkitietävä. En ole lukenut yhtään Kähkösen enkä Joenpellon kirjaa, joten en niistä mitään voi sanoa, Waltari toki on ihan pakollinen tykkäyskohde:)

    Irene: Minäkin tykkään hölmöstä ja kuivasta huumorista. Nokkeluus ei haittaa jos se sopii kirjan/kirjoittajan tyyliin:)

    VastaaPoista