.

.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kuninkaalliset pyhät


Joulun jälkeistä elämää on havaittavissa. Maailmanloppu ei ole tullut. Bravo! Seuraava koetinkivi odottaa meitä surkeita maanmatosia huomenna: uuden vuoden aatto, tuo lukemattomien lupausten äiti, jonka sydämen tulemme särkemään viimeistään uudenvuodenpäivänä kello 10.48. Oletteko te valmiita iloiseen uudenvuodenjuhlintaan? Oletteko te antaneeet korvillenne siedätyshoitoa kuuntelemalla musiikkia bassojumputuksella niin että keuhkot tärisevät pusseissaan kuin vanhan miehen kädet? Että pystyisitte kuuntelemaan rakettien pauketta - nuo ihanaiset sulosoinnut ovat jo virittyneet taajuudelleen minun leveysasteillani - tuntikaupalla? Ah, en malta odottaa! Oletteko valmistautuneet syömään kuin nälkäkuoleman partaalla olevat virtahevoset, paisuttamaan jouluna hankittua, erittäin muodikasta vatsaa, joka näyttää raskausvatsalta, johon on pumpattu pyöränpumpulla lisää ilmaa navan kautta? (Tämä ei ehkä ole fyysisesti mahdollista, mutta sallittakoon pieni asiavirhe; vetoan taiteilijan vapauksiini sekä siihen tosiasiaan, että saatan olla kaikkien aikojen huikein sanapirkko.) Joko hamstrasitte suklaata alennuksesta? Kirottuja olkoot nuo alesuklaat! Oletteko ostaneet kilon tinoja? Jos ette, älkää huoliko, sillä todennäköisesti jonkin kaapin perukoilla on kasa valamattomia tinoja noin viiden vuoden ajalta. Oletteko asentaneet asuntonne/pahvilaatikkonne/tynnyrinne seiniin ylimääräiset äänieristeet siltä varalta, mikäli naapuruston iloliemen käyttö riistäytyy käsistä? Suosittelen tätä ratkaisua, jos ette halua yksityiskohtaista informaatiota siitä, mistä asiasta naapurustossa riidellään koko seuraava vuosi. Voi juku, alamme olla valmiita! Tule Uusi Vuosi kultainen!   

Sattuipa kerran niin, että Irene meni suuren suureen kaupunginkirjastoon ja näki kaksi pienen pientä Kingiä, jotka huusivat hyllyssä kuin sotaorvot. Koska Irene on armelias hyväntekijä, hän ojensi auttavan kätensä ja otti pienen pienet King-lapset hoitoonsa. Eipä Irene tiennyt siinä vaiheessa, että kuinka osuva toinen kirja oli tähän jouluiseen aikaan. Ja kuten yllä olevasta kuvasta näette, Irene on peloton joulukuusen koristaja; muutama King siellä täällä roikkumassa on joka kuusen pelastus. (Kuvassa näkyvä käsi on jonkun muun ei niin mahtava joulukuusenkoristeluidea.) Jouluun kuuluu ehdottomasti reipasta ja positiivista ilon ja onnen sanomaa, jonka arkkitehtina häärii Stephen King; joulu ilman häntä olisi korutun ja alaston, kuin hallan lannistama pelto.

Kauhun vuodenajat: Viattomuuden syksy ja Talvinen tarina, sisältää, yllätys yllätys, kaksi pienoisromaania. Ensimmäinen tarina, nimeltään Ruumis, kertoo neljästä Castle Rockin pikkukapungin - Kingin lempimielikuvituskaupunki! - kaksitoistavuotiaasta pojankoltiaisesta, joiden elämään saapuu odottamaton puhuri, kuin valtava paise, jonka puhkaisua pojat eivät voi vastustaa. Yksi pojista kuulee sattumalta isoveljeltään - tämän tietämättä -, että veli on löytänyt kaverinsa kanssa erään kadonneen pojan ruumiin parinkymmenen mailin säteeltä Castle Rockista. Neljän kaveruksen joukko päättää lähteä katsomaan ruumista apostolin kyydillä; pienellä, viattomasta seikkailulla on kauaskantoisia vaikutuksia jokaisen pojan elämään. Toinen tarina, nimeltään Hengitystekniikka, esittelee hieman vanhempien miesten erilaisen herrasmieskerhon; miehet kokoontuvat kertomaan toinen toistaan hullumpia tarinoita. Kerhon perinteeksi on muodostunut kertoa yliluonnollinen tarina aina joulun alla, ja eräänä jouluna eräs lääkäriherra avaa sanaisen arkkunsa ja jakaa muille hurjan lahjan kummallisen synnytystarinan muodossa...

Ruumis on filmattu; tarina kulkee elokuvana nimellä Stand by me-Viimeinen kesä. Olen nähnyt elokuvan ja pidän siitä kovasti. Elokuva on uskollinen alkuperäisteokselle. Olin nähnyt Uinu, uinu lemmikkini elokuvana moneen kertaan ennen kuin luin kirjan, ja silti nautin suunnattomasti kirjasta. Nyt lukiessani Ruumista, jokin tökki. Minusta tuntui siltä kuin olisin yrittänyt hiihtää osittain hiekoitetulla ladulla. Välillä luisti, välillä ei. Tarina kerrotaan Gordie Lachancen näkökulmasta, jonka aikuisuudestakin pilkahtaa välähdyksiä. Gordiesta tulee isona kirjailija - Kingin lempiammatti! - ja hänen tarinan kertojan kyvyistään saadaan jo maistiaisia hänen ollessaan pikkupoika. Ruumiin sisällä on kaksi mininovellia - miten karmaisevan lumoava lause! - , joista toinen on melko yhdentekevä tarinan kannalta. Elokuvassa homma pelasi; lyhyessä kirjassa ratkaisu tuntuu tylsältä pitkittämiseltä. En tiedä, mikä tilapäinen jouluhulluus minuun iski muutamaksi päiväksi, koska Ruumis ei tempaissut minua mukaansa missään vaiheessa. En muista, milloin olisin viimeksi tylsistynyt herra Kingin teoksen parissa. Olenko koskaan? Kingin skalpelli on vain kohtuullisen terävä Ruumiin äärellä; leikkaus onnistuu, mutta hitaanpuoleisesti ja Kingin tuntien liian kliinisti - mikä olisi hyvä, jos olisimme leikkaussalissa oikeasti. Ruumiin pitäisi kai olla ravisuttava kasvutarina, ja sillä on kieltämättä hetkensä; King kuvaa mainiosti pikkupoikien toilailuja, mutta minä en lämmennyt kokonaisuudelle.                   

Hengitystekniikka on lyhyempi kertomus kuin Ruumis, mutta sen vajaassa kahdeksassakymmenessä sivussa on tunnelmaa aivan eri tavalla. Kun Ruumiissa ovat kaikki edellytykset olla tunnelmallinen, leirinuotioneen päivineen, se kärsii nimenomaan tunnelman puutteesta. Hengitystekniikassa on selittämätöntä tunnelmaa alusta alkaen. Myös tämän tarinan sisällä on mininovelli; Hengitystekniikassa sen mielekkyys toimii kuin maratonjuoksijan hapenotto. Ruumiista puuttuvat yliluonnolliset elementit, kun taas Hengitystekniikassa herra King pääsee hämmentämään luonnon lakeja rikkovia sattumia isolla kauhalla. Yliluonnollisten asioiden mukanaolo ei tarkoita sitä, että tarina olisi automaattisesti parempi; Kingillä on muita realismin rajoissa pysyviä, loistavia tarinoita, joiden varjoon Ruumis jää. Hengitystekniikassa on sitä tuttua, kaipaamaani Kingiä. Hiukan laiska kirjoitus, joka Ruumista vaivaa, ei seuraa Hengitystekniikan puolelle. Vanhojen herrojen pieni kauhukertomus on kuin venyvä, iso valkoinen koura, joka kutittelee uteliaisuuttasi sieltä täältä, ja kun se on kerrottu, mieltäsi askarruttaa kihelmöivästi. 

Hän oli Chamberlainista, nelisenkymmentä mailia Castle Rockista itään. Kolme päivää ennen kuin Vern tulla töytäsi kerholle juostuaan kaksi mailia Grand Streetiä, Ray Brower oli lähtenyt mustikkaan äitinsä kippo mukanaan. Kun tuli pimeä, eikä häntä vielä näkynyt, Browerit soittivat piirikunnan sheriffille ja etsinnät alkoivat - ensiksi pojan kodin lähettyviltä laajeten sitten läheisiin Mottoniin, Durhamin ja Pownalin kuntiin. Kaikki olivat mukana - poliisit, sheriffin apulaiset, riistanvartijat, vapaaehtoiset. Mutta kolme päivää myöhemmin poika oli edelleen kateissa. Kun siitä kuuli radiossa niin tiesi, ettei sitä poikapoloa löydetä enää hengissä; etsinnät vain lopulta kuivuisivat kokoon. Ehkä hän oli hautautunut hiekkamonttuun tai hukkunut puroon ja kymmenen vuoden kuluttua joku metsästäjä löytää hänen luunsa. Chamberlainissa naarattiin jo lampia ja Mottonissa tekojärveä.    

Alkuteos: Different Seasons 
Julkaistu Suomessa: Ensimmäisen kerran 1992, lukemani kirja on toinen painos vuodelta 1997
Sivumäärä: 276

Tämä kirja saa: Kaksi ja puoli kirjanmerkkiä. Ensimmäisen tarinan pitkäveteisyys pyyhkiytyy pois pappakerhon astuttua lavalle, mikä piristää ja jättää hyvän mielen hankalan alun jälkeen.

Iloa ja onnellisuutta Uuteen Vuoteen teille kaikille! 

10 kommenttia:

  1. Mitä suosittelisit kauhun suhteen aavistuksen herkälle, mutta kuitenkin melko paatuneelle lukijalle, joka tahtoisi ensimmäisen Kinginsä lukea? :D Eikös olekin ristiriitaista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, vaikea kysymys. =D Mitähän minä uskaltaisin suositella?! Itse kun en ole yhtään herkkä; minun mielestäni herran kirjat eivät ole edes pelottavia. =D Ehkä kannattaisi kokeilla Piinaa tai Carrieta. Ne ovat enemmän sellaisia mukavan ahdistavia kuin pelottavia. =D Tai ehkä Doloreksen tunnustus... Julma leikki tai Eksyneiden jumala, joissa kauhu on lähinnä päähenkilöiden päässä... Huh, nyt tuli paineita, en halua vinkeilläni aiheuttaa kenellekään painajaisia. =D

      Poista
    2. Nou hätä, osaan jättää kesken, jos on liian pelottava :D Itse asiassa Carrien taisin yläasteikäisenä lukea mutta se onkin ainut... Täytyy kyllä Kingiäkin jossain vaiheessa kokeilla!

      Oletko muuten lukenut suomalaista kauhua esim. Mia Vänskää? Musta kuu oli ok, mutta luin hänen esikoisensa, Saattajan nyt vasta, en vain ole vielä ehtinyt postata... Olisipa mielenkiintoista kuulla, mitä Saattajasta olet mieltä! Mä tykkäsin!

      Poista
    3. No hyvä. =D Rohkeasti vain kokeilemaan!

      Enpä ole tainnut suomalaista kauhua lukea - kuten en niin paljon muutakaan kotimaista. Lasketaanko amerikkalainen suomalaisia sukujuuria omaava kirjailija, hih hih hii?! Rick Hautalalta olen lukenut molemmat suomennetut kirjat, joista tykkäsin kovin, en tiedä miksi hänen muita kirjojaan ei ole suomennettu. Hei, olenpas lukenut, eräällä kirjoittakurssilla piti lukea omakustannekirjoja, ja minä valitsin yhden suomalaisen kaiffarin kirjan, jossa oli lyhyitä kauhujuttuja. Se oli ihan hirveätä "#¤%(/&())! Oho, anteeksi, nyt olin ilkeä! =D Laitan tuon Mia Vänskän muistiin, thank you my dear.

      Poista
  2. Ohhoh mites sinä nyt Kingiä päädyit lukemaan? :D No ei, oikeasti ihailen sitä miten ahkerasti jaksat paneutua yhteen kirjailijaan. Minun lukuennätykseni yhdeltä kirjailijalta taitaa olla seitsemän ja silloinkin oli kyse Pottereista. Normaalisti luen yhden teoksen ja vaihdan kirjailijaa. Pitänee tsempata ensi vuonna.

    Minä voisin tässä Annikan kanssa samaan syssyyn kysellä King-vinkkejä. Pelkään kuollakseni kauhua (mikä oli varmaan uusi juttu), mutta itsetuhoisena aion kuitenkin yrittää. Eli joku mahdollisimman hyvä ja ei-pelottava teos, mikä sisältää mahdollisimman vähän yliluonnollisuutta ja psykologista kauhua. Luvassa loppuelämän kiitollisuudenvelka jos onnistut keksimään nämä ehdot täyttävän kirjan ja olen elossa vielä viikko sen lukemisen jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin yllättävää? =D Pitäisikohän muuttaa blogin nimeksi Kingiä, Kingiä, aina ja ikuisesti aamen Kingiä. =D Oho, sinullapa on tiuha tahti vaihtaa kirjailijaa. Minä tykkään paneutua kunnolla koko tuotantoon, silloin kun löydän mukavan kirjailijan, ja varsinkin silloin kun kyseessä on kirjailija jota käytännössä palvon joka aamu kirja-alttarilla. =D

      Apua, en oikeastaan tiedä, onko tuollaista kirjaa edes olemassa by Stephen King. Jos ei ole yliluonnollisuutta, sitten on yleensä jotain oikein reipasta ahdistavaa settiä noin muuten. Tuli mieleen Richard Bachmanin nimellä kirjoitettu Vimma/Juokse tai Kuole kokoelma; se ei ehkä ole niin paha. Vaikea arvioida tosiaan, kun itsellä ei oikein tunnu missään oikein mikään. =D Toisaalta, sitten kirjoina, ne ei ole mielestäni lähellekään Kingin parasta... Minulla on juuri kesken (tämä saattaa tulla shokkina!) toinen Kingin kirja, joka on toinen puolisko näistä Kauhun vuodenajoista; siinä saattaa ehkäpä olla sinulle sopiva tarina. =D

      Poista
    2. Minä ihmettelen toden teolla jos vaatimuksieni mukainen kirja on olemassa :D Tinkimään joudunjokatapuksessa jostakin ja häpeäkseni tunnustan että se tinkimisen kohde taitaa olla laatu (rakastan liikaa uniani). Mutta kiitos yrityksestä. Kokeilen josko uskaltautuisin lukemaan edes tuon mainitsemasi :)

      Poista
    3. Minäpä saatan ehdottaa jotain muutakin, jos sattuu sopiva tulemaan mieleen; myös noita Annikalle suosittelemiani kirjoja kannattaa kokeilla. =D Ehkäpä Eksyneiden jumala?! Sitä suositellaan monille "aloittelijoille." =D

      Poista
  3. Yhdistelmää joulu+suklaa+Kingin kirja on vaikea ylittää <3

    Ruumiin muistan, mutta tuo Hengitystekniikka ei soita kelloja kovin isosti. Joudunkohan aloittamaan King-projektin vielä joskus uudelleen, että saan kaikki kirjat postattua blogiinkin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin parhautta! =D Onneksi joulun aikoihin oli myös jouluiset kelit kohdillaan; nyt sataa vettä ja näyttää siltä kuin olisi maaliskuu.

      Siinäpä olisi sinulle urakkaa kerrakseen! =D No, ei kaikkia pikkutarinoita voikaan muistaa.

      Poista