.

.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Jokaisessa meissä asuu pieni linna


Täsmälleen vuosi sitten minä tuskailin Jennifer Eganin kanssa edellisen kerran, Pulitzer-palkitulla Ajan suurella hämäyksellä, joka jätti minut kylmäksi ja hämmentyneeksi. Miten sellainen kirja voidaan palkita Pulitzerilla? Toki kirja oli ensimmäinen Pulitzer-palkittu kirja - ja on yhä - , jonka luin, että mistä minä tiedän, jos vaikka Pulitzer-palkinto napsahtaa joka kerta juuri vastaavanlaisella epämääräisen kylmällä tekeleellä. Jossain määrin siis luovutin Eganin suhteen, mutta kun blogeissa alkoi myöhemmin keväällä käydä kuhina Eganin seuraavasta suomennoksesta, Sydäntornista, huomasin lukevani arvosteluja, ja ennen kaikkea huomasin, että Sydäntorni kuulosti aivan minun kirjaltani. Hyvänen aika! Miten se oli edes mahdollista sen Jennifer hämäsi Pulitzer-tuomaristoa kirjan jälkeen? Unohdin kuitenkin Sydäntornin pitkäksi aikaa, kunnes taannoin bongasin sen kirjastosta, ja hip hip hurraa, Irene päätti ottaa riskin ja kiivetä torniin, Eganin uran neljänteen kirjarakennelmaan.

Danny on kolmekymppinen tietoliikenneriippuvainen ikiteini, joka löytää itsensä mystisestä maasta jostain päin Itä-Eurooppaa. Vieraantunut Howard-serkku on kutsunut hänet luokseen keskiaikaiseen linnaan, joka olisi tarkoitus muuttaa hotelliksi. Mutta voi kauhistus, paikan päällä ei ole nettiyhteyttä, eikä edes matkapuhelinverkkoa! Danny kuitenkin äkkää jotain muuta; linnan sydäntornin, jonka huipulla asustelee viriili vanha rouva, paronitar von Ausblinker, joka on linnan suvun jälkeläisiä. Mikä hiertää Howardin ja Dannyn välejä? Päästääkö riivinrauta paronitar ketään torniinsa? Ja kuka himputti on vankilassa istuva, kirjoittajakurssia käyvä Ray, joka ilmestyy yhtäkkiä tarinan kuvioihin?

Voin heti alkuun kertoa, ettei Eganin tarjoilema matka ollut tällä kertaa tuskaa, ei suinkaan. Egan vie matkalaisen heti tarinansa pauloihin, upeisiin maisemiin ja niiden keskelle on mukava käpertyä ja kuunnella, mitä Eganin rouvalla on sanottavanaan. Eganin kynä piirtää alusta asti terävämpiä ja mielenkiintoisempia maisemia tarinansa paperiin kuin aikaisemmassa teoksessaan, ja ennen kaikkea, silmää miellyttävät hauskat huumorinkukat, tummaan ja mustaan vivahtavat sellaiset, jollaisia en muista nähneeni Ajan suuressa hämäyksessä. Teksti on yhä selkeää ja ytimekästä, mutta siinä on enemmän persoonaa ja särmää, omaa ajatusta, ja vähemmän konemaista toimittajamaisuutta. Egan ei ole leikittelevän kielen mestari, sillä kieli kikkailee hyvin vähän itsensä kanssa, mutta ei huolta, kieli manipuloi tarinaa ja tarina manipuloi lukijan mieltä. Egan vetää mutkat suoraksi varsinkin dialogeissa; ei härpäkettä, ei krumeluuria, pelkkiä nimiä ja kaksoispisteitä kuin elokuvakäsikirjoituksessa, ja homma etenee sukkelaan.

Ajan suurta hämäystä vaivasivat valtava henkilömäärä ja pirstalemaisuus; Sydäntorni on myös hivenen pirstalemainen, eikä minua yleisesti haittaa pirstalemaisuus, mutta aikaisemmassa teoksessa tuntui siltä kuin pirstaleet olisivat olleet täysin eri peileistä. Sydäntornin kohdalla ollaan saman, yhden ja ainoan pirstaloituneen peilin äärellä. Henkilöitä ei ole läheskään niin paljon, ja heissä on eloa ja vetoa huomattavasti enemmän, ja uskoni Eganin kykyihin luoda täyteläisimpiä hahmoja kuin pelkkiä paperinukkeja, palasi Sydäntornin myötä.

Sydäntornia on luonnehdittu dekkariksi, jopa goottilaiseksi kauhuromaaniksi, mutta minulle kirja ei ole kumpikaan niistä. Ehkä tämä kirja voi olla jollekulle kauhua. (Muistutettakoon, että olen syntynyt periaatteessa Stephen Kingin kirja kainalossa, eikä minulle ole kauhua edes Kingin kirjat. Luulen, ettei minulle ole olemassa kauhukirjoja. Tai ehkä ne Robin Cook-kirjat. En tiedä, kun en ole lukenut niitä vuosiin.) Toki linnaolosuhteet luovat jännittävän, goottilaisen ilmapiirin, ja yleisessä tunnelmassa on unenomaista painajaista, ja painajaismaista unta, surrealismia, mikä on totta, mikä ei- meininkiä. Egan kuitenkin tasapainottelee perinteisen, tavallisen kerronnan ja näiden WTF-elementtien kanssa loistavasti. Huh hah hei, siellä se Eganin rouva menee yksipyöräisellään, vetää Sydäntornin friikkishow´ta perässään, ja voi kuinka meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa olisit saanut olla mukana! (Sinähän voit, mars, mars, kirjastoon tai kirjakauppaan!) Mikä Sydäntorni sitten on? En hitto soikoon tiedä. Jokin kummallinen, luhistumaisillaan oleva tarinan kuvatus, joka silti kestää ja kestää, pitää itsensä Kirjana.

Se on Tarina. Se on Elämä. Se on Rakkaus. Se on Torni, jonne kaikilla on sisäänpääsy, äkäisestä paronitar von Ausblinkeristä huolimatta. Se on mielen peli, jota Ajan suuri hämäys ilmeisesti yritti olla, mutta epäonnistui pahoin. (Tai sitten minun mieleni on liian ahdas sellaiseen hämäykseen.) Tarina, joka voi olla vain tarina, mutta onko se muuta kuin tarina? Mind game. Ihanuutta. Kiehtovuutta. Sydäntorni seisoo pystyssä,  komeana ja salskeana, sielun laitamilla, kauan sen jälkeen, kun sieltä on jo poistunut. Ja tuo torni on sellainen harvinainen torni, jonka huipulle voisi kiivetä vaikka heti uudestaan.

Sydäntorni on jaettu kolmeen osaan, ja viimeinen osa, noin neljänkymmenen sivun pätkä, on koko kirjan surkein anti. Loppu ei miellyttänyt minua. Itse rakensin tornini jonnekin huikeisiin sfääreihin, pilviin, avaruuteen, mustiin aukkoihin asti, mutta Egan ei tajunnut rakentaa sitä minun kanssani. Lopullinen OMG-kliimaksi jäi puuttumaan. (Pahoittelen tekstissäni esiintyviä hirveitä latteuksia.)

Repliikki ei ole Dannyn vaan Howien. Muisto numero kaksi tulee nyt, mitä sitä turhaan kiertelemään, koska en tosiaankaan tiedä, miten Dannyn muistot voisi otta esiin ja työntää taas syrjään ilman että kukaan kiinnittäisi huomiota kaikkeen siihen edestakaiseen puljailuun. Rafe meni ensimmäisenä taskulampun kanssa ja sitten Howie, Danny tuli viimeisenä. He olivat kaikki aika tapinöissä, Howie koska pääsi livahtamaan serkkujensa kanssa pois piknikiltä, Danny koska mikään ei ollut jännempää kuin Rafen rikostoverina oleminen, ja Rafe - no, parata Rafessa oli, ettei kukaan koskaan tiennyt, miksi hän yleensä teki jotain.  

Alkuteos: The Keep 2006
Jukaistu Suomessa: Keltainen kirjasto 2013 
Sivumärä: 347

Tämä kirja saa: Neljä kirjanmerkkiä. Oho, melkoinen takinkäännös vuoden takaiseen! Woot woot, Eganin en oikeastaan tiedä mihin väliin tällainen teos pitäisi laittaa - kirjallisuus!


16 kommenttia:

  1. Hauska, että pidit tästä! Minulla oli muuten melkein samanmoinen tuo ennakkokäsitys - meinasi jäädä lukematta. Onneksi ei jäänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin vaan minulla oli sellainen tunne, että pitäisin tästä, vaikken siitä aikaisemmasta pitänytkään. Osui oikeaan, kiva, että sinullakin onnisti! =D

      Poista
  2. Minustakin tuntui että tornilla olisi voinut olla aivan huikea loppu. Nautin Sydäntornin lukemisesta mutta täytyy sanoa että ihan ei kantanut loppuun saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, matka oli hieno ja nautinnollinen tämän kirjan parissa, mutta jotenkin tuntui, että se überhuippu tornista jäi saavuttamatta. =D

      Poista
  3. Olen sivuuttanut Sydäntornin aiemmin monta kertaa, mutta alkanutkin yhtäkkiä lämmetä sille. Ehkä en ensi kerralla katsele sitä halveksuen kirjastossa, vaan otan mukaani. Vaikuttaa arviosi mukaan sellaiselta kirjalta, että voisi minullekin sopia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä uskoisin, että tämä voisi sopia sinullekin. Tämä kirja on siinä mielessä kiehtova, että sitä on helppo lukea, mutta se ei ole helppo kirja. Tai on jos sen ottaa siltä kannalta. Ehkä. =D Mitä minä tässä selitän?! Jos luet kirjan, niin varmasti ymmärrät, mitä tarkoitan.

      Poista
  4. OI, minä tykkäsin tästä myös ihan kympillä :-) Pitääkin lukea vielä lisää Egania - vaikka kerroitkin tuosta sinun huonosta kokemuksestasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tämä oli sinunkin makuusi! =D Kyllä tuosta Eganin Pulitzerista on myös tykätty, jakanut mielipiteitä, minulle ei uponnut, kun en saanut mihinkään tarttumapintaa.

      Poista
  5. Irene, olen aivan varma, että tämä ei ole minun kirjani. Kiitos ihanan ja hauskankin arviosi, että tajusin sen.

    Minä synnyin vain joku kirja toisessa kädessäni, ei kauhua, jotain maailmankirjallisuutta ja toisessa kädessä kynä. Näin minulle on kerrottu. Kauhu on minulle yhtä vaikeaa kuin fantasia, melkein kaikki muu menee, ai niin, paitsi ei imelä siirappi.

    Olen kiitollinen, että säästit aikaani: Kiitos♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä tämä ei ole sinun kirjasi. Tuo kauhujuttu tämän kirjan kohdalla on ainakin minun mielestäni liioittelua, ei tämä mikään kauhukirja ole, vaan jotain ihan muuta. Minäkään en oikeastaan lue oikein sellaista fantasiafantasiaa, Harry Potterit toki, ja niitä rakastan, mutta hyvin vähän muuta. Ja imelä siirappi on minunkin kohdallani ehdoton nou nou! =D Minä tykkään kauhusta ja taitavista jännäreistä, ja juu, niissähän toki monesti on myös sitä omanlaistaan fantasiaa. Ja hyvä draama, totta kai, sitä mulle! =D Ole hyvä, mukava jos tekstistäni oli apua!

      Poista
  6. En uskalla vielä lukea bloggaustasi, sillä kirja on minulla kesken (tosin tällä hetkellä sivussa, sillä en ainakaan vielä ole täysin innostunut ja teki mieli lukea jotakin muuta).

    Tulin lähinnä sanomaan, että blogissani on sinulle haaste: http://annaminunlukeaenemman.blogspot.fi/2014/01/haastevastauksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kirja paranee mitä pidemmälle se etenee... Paitsi... no, enpä sano mitään, jos on vielä kesken kerta. =D

      Oi, kiitos haasteesta! Vastailen kunhan ehdin! =D

      Poista
  7. En uskalla vielä lukea bloggaustasi kokonaan, sillä tämän nimenomaisen kirjan bongasin edellisellä kirjastoreissulla. Otan sen lukuun heti kun ehdin. Bloggauksesi sai kuitenkin mielenkiintoni kirjaa kohtaan kasvamaan entisestään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, onkin sitten mielenkiintoista kuulla sinun ajatuksiasi. Epäilen, että tämä kirja saattaa olla vähän sellainen hassu siinä mielessä, että saattaa avautua eri tyyppisille lukijoille eri tavoin. Toivottavasti tykkäät! =D

      Poista
  8. Kirjalla on ihana nimi ja sitä on suositellut aika moni... sun plokkausta kurkistelin sivusilmällä...jääköhän kirja nyt suosiolla lukematta.

    Sinulle on jotakin blogissani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjan nimi on ihana. Ai, meinaatko, ettei ole sinun kirjasi, voihan niinkin olla. =D

      Kiitos tunnustuksesta, lämmittää mieltä näin pakkasen keskellä! =D

      Poista