.

.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Kun Stephen King itsensä kohtasi


Tässä taistelupari:  

Hei. Olen Stephen King. 
No hei. Minäkin olen Stephen King. 
Kappas, mikä sattuma. Kirjoitatko sinäkin kirjoja? 
Kirjoitan. Paljon.  
Mahtavaa. Mitä jos kilpailisimme siitä kumpi meistä kirjoittaa parempia kirjoja? 
Hieno idea. Olen kyllä melko varma, että se olen minä. 
Mielenkiintoinen väite. Tosin uskon, että olet väärässä.  
Katsotaan, herra King. Se parhaiten kirjoittaa joka viimeksi kirjoittaa.  
Olettepa te hauska heppu, herra King.  
Tiedän.  
Aivan kuin minä. 
Niinpä. Hah hah haa. 
Hah hah haa haa.  
Mitä laitat pöytään? 
Mersumiehen. 
Jestas, onpa teillä otsaa! Minä laitan myös pöytään Mersumiehen.  
Selvä homma. Kaksi Mersumiestä pöydässä. Minulla on 463 sivua. 
Minullakin! Matkija! Älä vain sano, että sinun Mersumiehesi on julkaistu 2014?
Kyllä vain. Ja se on suomennettu Tammen toimesta 2016. 
Herra meitä siunatkoon! 
Älä muuta virka.
   
Lähtötilanne: 


Herra King? Niin herra King? Tässä on tiukka tilanne. Uskollinen lukija. Sellainen, joka on lukenut jotain viisikymmentä meidän kirjaamme. Ai pirskatti. Kyseessä on siis vaativa lukija. Onko Musta torni-fani? Kyllä, erittäin Musta torni-fani. Asuu siellä tornin juurella kuin irtolainen. Ei lähde pois vaikka kuinka hätistäisi. Hmmm, voi olla että meille tulee hivenen kuumat paikat, sillä olen kuullut, ettei tämä Uskollinen lukija ole suuri perinteisten dekkareiden ystävä. Ai hittolainen. Kuinka suuressa pulassa me olemme? Hyvin suuressa pulassa. Mutta luottakaa minuun, herra King. Ja luottakaa itseenne. Me olemme hitto soikoon Stephen King kertaa kaksi. 


Mieleen tulleita ajatuksia ennen kirjan lukemista:


(Toinen herra King menee haastattelemaan uskollista lukijaa ja palaa sitten itseluottamus aavistuksen heikentyneenä.)
Saitko jotain irti? Sain. Uskollinen lukija on ollut epäileväinen ennen kirjan lukemista. Hän on mm. miettinyt, että onko meidän kirjojemme parissa mahdollista pitkästyä. Myös perinteisten dekkareiden kliseet arveluttivat häntä etukäteen, ja neiti Uskollinen lukija oli huolestunut, osaisimmeko me välttää nuo karikot. Mitä epäluottamusta! Sitä luulisi, että viisikymmentä kirjaa takaisi jonkinlaisen luottamuksen! Älkää kiihtykö, herra King. Neiti Uskollinen lukija sanoi myös olevansa varovaisen odottavaisella kannalla ja uskovansa, että me pystymme selättämään dekkarigenren siinä missä paranormaalin romantiikan. Hetkinen. Emme kai me ole kirjoittaneet paranormaalia romantiikkaa? ............ ............ ............ Tuota. Hetkinen. Emme tietenkään. Luojalle kiitos siitä. 
  
Minkälaisessa maailmassa kirjassa liikutaan:

Aika harmaata on. Niin on. Sellaista tasaisen tihkuvaa sadetta ja masennuspilviä. Joo. Niiden alla on mukavaa ratkoa hirveää rikosta. Sanopa muuta. Eläköitynyt rikosetsivä Hodges laittaa tuulemaan. Totta, mutta hänen on vähän pakko, kun masennus yrittää upottaa hänet sohvan nurkkaan. Aivan niin, onneksi hän saa leppoisan leikkikaverin, jota jahdata. Mersumiehen, joka teki kammottavan tempun, josta selvisi kuin koira veräjästä. Jeesus sentään, aiotko todella käyttää noin kliseisestä sanontaa kuin koira veräjästä? Aion. Ei nyt löydy muuta. Huokaus. Voi olla, että Uskollisella lukijallamme on toden totta aihetta huoleen kliseiden suhteen. Älä huoli! Eteenpäin! Hodges ja Mersumies alkavat hippasille. Vauhtia ja suvantoa, Vauhtia ja suvantoa. Totta vie. Matkassa on vähän tietokonehommeleitakin. Jep. Kyllä me osaamme nämä jutut. 

Mitä kirjan kannet lupailevat:

Klassinen dekkari, jonka luettuaan pelkää enemmän naapuriaan kuin yhtäkään hirviötä. Mitäs sanot? Aika hyvä luonnehdinta. Kyllä, osuu ytimeen. Hauskaa, että hyppäsit jälleen kyytiin. Mutta varoituksen sana lienee paikallaan: tiedossa on tiukkoja mutkia. Ja ajan kuin hullu. Minä sanoin noin. Hienosti sanottu, eikö totta? Mutta minä sen sanoin! Minäpäs. Minä! Okei, me sanoimme sen yhdessä! Tiivis jännitysromaani, joka nostaa hattua perinteiselle dekkarigenrelle - ja viskaa sen sitten menemään. Viuh, viuh, sinne meni! Hyvä heitto!

Toteutuivatko lupaukset:

(Pitäisikö minun mennä tällä kertaa kysymään? Hyvä idea, mutta ole varovainen. Toinen herra King saapuu takaisin kasvot punehtuineina.)
Anna tulla. Mitä se nirppanokka neiti sanoi? Tuota, hän sanoi, että lupaukset osuivat aikalailla kohdilleen - eikä se välttämättä ole hyvä asia. Mitä se omahyväinen neiti sillä tarkoitti? Koska perinteinen dekkari ei ole yleisesti ottaen hänen mieleensä, hän toivoi, että herra King - siis me molemmat - olisi räväyttänyt perinteiseen dekkarimaisemaan jotain täysin uutta ja uniikkia. Näin ei kuulemma tapahtunut. Kröhöm. Se viskaa sen sitten menemään- osio on hänen mukaansa liioittelua. Pahus. Emmekö me muka onnistuneet? Kröhöm, emme aivan. Mutta älä huoli, veliseni, neiti Uskollinen Nirppanokka... tarkoitan että Uskollinen lukijamme oli ehdottoman yhtä mieltä siitä kannen kanssa, että ihmishirviön luominen onnistuu meiltä äärettömän hyvin. Ahaa. Mukava kuulla. Hän ei ole menettänyt kokonaan toivoaan meidän suhteemme. Ei tietenkään. Neiti Uskollinen lukija rakastaa minua aina. Tarkoitat varmasti, että rakastaa meitä aina. Tietenkin. Niin ja oli vielä jotain muuta. Uskallanko edes kysyä mitä? Älä kysy, mutta sanon kuitenkin. Uskollinen lukijamme oli sitä mieltä, että me olisimme saaneet ajaa jopa lujemmin, hullummin. MIIITÄÄÄÄ? Mitä se neiti oikein meistä haluaa??? Olisko meillä pitänyt olla formula-auto tai jotain, että neiti olisi ollut tyytyväinen???.................................. ?????????? 
(Herra Kingit heittäytyvät maahan kuin pikkukakarat.)  

Jälkiajatuksia

(Sinun vuorosi mennä. En mene taas! Mene sinä! Pitkä huokaus. Toinen Herra King tulee takaisin hämmentyneenä, mutta jokseenkin positiivisella mielellä jatkon suhteen.)
Neiti oli kirjan jälkeen pikkuisen ymmällään. Hän luki kirjaa todennäköisesti kauemmin kuin yhtäkään meidän aikaisempaa kirjaamme. Ai että. Hiljaiseksi vetää. ............................ Olimmeko jo tarpeeksi kauan hiljaa? Ehdottomasti. Mikä siinä muka sitten tökki? Vähän kaikki, kuulemma. Hahmot eivät nousseet niin vahvoiksi ja kiinnostavaksi kuin yleensä, ja neiti piti päähenkilö Hodgesia kuluneena hahmona. Mutta hänen on tarkoituskin olla kulunut! Eläkkeellä ja kaikkea! En usko, että neiti tarkoitti sitä. Ahaa. Ymmärrän. Neiti odotti meiltä enemmän, henkilöiden ja juonen suhteen. (Hän toivoi paljon monimutkaisempaa juonta.) Hän ei niin ikään pitänyt Janeysta, naishahmosta, joka astuu Hodgesin elämään. Uskollisen lukijamme sanoja lainaten "Janey on kuin kävelevä mallinukke, jonka päätarkoitus on näyttää hyvältä." Auts. Tupla auts. 

Mutta ei syytä murheen alhoon, sillä neiti löysi joukosta hahmoja, joiden seurasta hän piti paljon. Anna kun arvaan: Jerome ja Holly. Aivan oikein, veliseni! Sinähän luet meidän Uskollista lukijaamme kuin avointa kirjaa. Et kai sinä taas käyttänyt kliseistä ilmaisua? ............... E----e--en. Kuulit väärin. Olkoon miten tahansa. Myönnän, että minäkin pidän Jeromesta ja Hollysta kovasti. Mitä hän sanoi pääpahiksesta? Neiti piti häntä ärsyttävänä pikku asshole:na, jota pitäisi vetää korville muutaman kerran. Kuvainnollisesti. Oikeasti hän vastustaa väkivaltaa. Ei pääpahiksen ole tarkoituskaan olla kiva naapurinpoika! Ei niin, hän on samaa mieltä. Hän taisi mainita, että hän kaipasi pääpahiksen olemukseen syvempää psykologista lähtökohtaa. Vai niin. Ehkä hän saa sitä syvempää psykologista kuraa seuraavassa kirjassa. Sillä tarinahan jatkuu. Niinpä. Vain me tiedämme, kuinka homma etenee. Luuletko, että neiti Uskollinen lukija hyppää yhä kyytiin, vaikka Mersumies ei ollut hänen makuunsa? Hyppää varmasti. Hän on sen verran utelias, että haluaa tietää, miten kokonaiskuvassa käy. Ja salli minun mainita eräs asia. Ole hyvä, herra King. Lainaan neidin sanoja jälleen tarkasti: "Asia on niin, että minä lukisin vaikka Raamattua, jos sen olisi kirjoittanut Stephen King." Wau. Loisteliasta. Uskollinen lukijamme todellakin on Uskollinen lukijamme. Että minä pidän hänestä. Tästä kaikesta huolimatta. Minä myös. Mahtava tyyppi.   

Kumpi voitti:

Minä voitin. Ei kun minä. Minäpäs! Minä! Sinä kuvittelet liikoja itsestäsi. Jos joku tässä kuvittelee liikoja, se olet sinä, herraseni. Salli minun nauraa! Naura pois. Minä voitin silti. Ei, tuo on täyttä potaskaa, minä voitin. Humpuukia! ............................. Tuota...... Tulin ajatelleeksi, että mitä jos meistä ei voittanut kumpikaan? Mitä jos me hävisimme molemmat? .................................. Absurdi ajatus. 
(Herra Kingit vaikenevat kuin puhditon ilmavirta.) 
 

Kirjanmerkit:

Neiti Uskoton nirppanokka lukijamme... anteeksi, siis uskollinen lukijamme antoi meille kaksi kirjanmerkkiä. Kaksi! Mitä me niillä teemme? En minä tiedä. Laitetaan seinälle kuten ennenkin. Joo. Kehyksiin. Sellaisiin hopeisiin ja kiiltäviin. Näyttää paljon paremmalta sillä tavalla. Olet oikeassa. Ja sitä paitsi, meillä on jo monta huonetta täynnä Uskollisen lukijamme (parempia) kirjanmerkkejä niin ei hätä ole tämän näköinen. Ei todellakaan. Lähdetäänkö kahville? Lähdetään. Sinä maksat.  

Mersumies (Mr. Mercedes) 2016/2014 arvostelukappale